Öisin on rentouttavaa vain kävellä päämäärättömästi ja päätyä rannalle katsomaan merta ja miettimään asioita. Musta meri (ei siis Mustameri) on yhtäaikaa houkuttelevan kiehtova ja pelottava. Kun istuu kivellä, jalat vedessä ja sulkee silmänsä sitä voi melkein tuntea olevansa yhtä maailmankaikkeuden kanssa. Hermot lepäävät, kun kuuntelee meren ääntä ja odottaa auringon nousua ja aamua ylipäätään. Entä jos sitä aamua, jota ihmiset odottavat, ei koskaan tulisikaan? Vaan jäisimme harhailemaan ikuisuudesta toiseen jatkuvassa yössä odottaen aamua, joka ei koskaan saavu? Mutta aina yön jälkeenhän saapuu aamu. Mutta entäpä jos joku kerta se ei saapuisikaan. Maapallo lakkaisi pyörimästä akselinsa ympäri ja jumittuisi paikalleen. Kaikenlaisia hulluja (tai suorastaan mielipuolisia) ajatuksia sitä tuleekin mieleen öistä merta katsoessa.

Toinen ajatus joka mieleeni juolahti kivellä istuessani oli jotenkin paljon henkilökohtaisempi. Suorastaan niin henkilökohtainen, että en edes tiedä rohkeneeko siitä edes puhua (tai siis teknisesti ottaen kirjoittaa) julkisesti. Mutta kun kerran on niin sanotusti vauhtiin päästy, niin mennään sitten loppuun asti ryminällä ja rytinällä. En nimittäin kiellä, ettei minuakin joskus kiehtoisi ajatus siitä, millaista olisi saavuttaa elämässään jotain. Jotain muutakin kuin työ jota vihaa, mutta jota kuitenkin tekee. Jotain muutakin kuin yksinäisyys (yksinäisyyteen voisimme palata myöhemmin, sillä itsehän minä olen oman yksinäisyyteni rakentanut) ja sen yksinäisyyden mukanaan tuomat mitä omituisimmat ajatukset ja teot. Mutta se siitä, olen kuitenkin suhteellisen onnellinen. Jostain käsittämättömästä syystä. Mutta toisaalta, mitä onnellisuus oikeastaan edes on?

Kolmas asia joka salakavalasti minun mieleeni hiipi ovat valheet. Pienet ja suloiset valheet, joita korviini on säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin kuiskuteltu. Ja aina minä olen ne valheet uskonut. Ja tulen varmasti uskomaan koko loppuelämäni. Mutta en anna sen stressata itseäni. Tyydyn vain hymyilemään niille valheille, jotka tiedän valheiksi, mutta joihin kuitenkin yhä uudestaan ja uudestaan lankean.

Onnellisuus on muuten sitä, että ihmiset pelkäävät sinua...