Olen löytänyt Mika Waltarin kirjoittamien runojen kauniin maailmaan. Vaikka en edes tiennyt kyseisten runojen olevan kadoksissa.

Heh heh… Ja sitten asiaan…

Viikonloppuna huomasin (kauhukseni), että eräs paikallinen yhtiö toteutti laajamittaista markkinointia antamalla kansalaisten nauttia maksukanavien riemuista maksutta. Turrutin siis lähes koko viikonlopun aivojani seuraamalla piirrettyjä Disney®-kanavalta, sekä eräitä uskomattoman hauskoja sarjoja (Pokka pitää ja Maanalainen armeija iskee jälleen) sekä laatudraamaa (Muotitalo) mainostelevision lisäkanavalta. Minun on pakko myöntää, että joudun ehkä sortumaan ja hankkimaan itselleni nuo mainitut mainostelevision digitaaliseen verkkoon tuomat lisäkanavat.

Olen kapitalistisen markkinatalouden orja!

Mutta toisaalta, onko olemassa mitään muuta markkinataloutta, kuin sitä kapitalista? En ainakaan muista kuulleeni sosialistisesta markkinataloudesta enkä kommunistisesta markkinataloudesta enkä todellakaan keskustalaisesta markkinataloudesta. Mutta silti kapitalistinen markkinatalous kuulostaa hienolta. Siinä on mahtipontinen sointi, aivan kuten marssimusiikissa. 

Valitettavasti joudun myöntämään että, ajatukseni eivät tällä hetkellä ole sieltä selkeimmästä päästä. Ajatukseni ovat yllättäen alkaneet kääntyä minua vastaan. Ne saavat minut ajattelemaan asioita, joita en ennen ajatellut ja ne saavat minut analysoimaan erinäisiä epämääräisiä asioita ja eleitä hyvinkin pikkutarkasti.

Nyt on tullut jälleen minun aikani kadota ja muuttua vain menneisyyden hämäräksi ääneksi…

Ihminen ei voi saavuttaa mitään ilman fanatismiä!

Kuuntelen Edith Piafia ja juon kahvia. Voiko sitä sunnuntailta mitään muuta toivoa? No oikeastaan voi toivoa paljonkin, mutta kun ei toivo mitään niin ei voi myöskään pettyä. Luin päivän lehden, enkä saanut siitä mitään irti. Ei kiinnostavia työpaikkoja. Ei kiinnostavia uutisia. Muistutan päivä päivältä enemmän vanhusta, jonka sunnuntain kohokohta on kuolinilmoitusten lukeminen sanomalehdestä. Onneksi en vielä kuitenkaan mutise "jahas, tuokin mennyt..."  joka kerta kun huomaan tutun nimen.

Masentavaa eikö totta?

Lisäksi yritän keskittyä heräämiseen ja unieni unohtamiseen. Sillä jostain kummasta syystä, uneni ovat viime aikoina olleet outoa. Unissani olen nähnyt unta asioista jotka sitten tuossa unessani tapahtuvat. Minä siis uneksin unista. Sairastako? Ehkäpä...

Tämän päivän voisi omistaa valokuvien järjestelemiselle ja muistojen tuhoamiselle.

Kylmä kahvi kaunistaa... Mutta valitettavasti se ei tee ihmeitä...

Olen antanut sukulaisteni kertoa minulle, että setäni vaimo on synnyttänyt tyttären. Minulla on siis uusi serkku. Valitettavasti. Ehkä olen jotenkin rasistinen henkilö, mutta jokin minun ahdasmielisesti kasvatetussa päässäni sotii sitä ajatusta vastaan, että minun uusin serkkuni on väriltään "hieman tummempi" kuin muut serkkuni. Minähän (onneksi) kuitenkin olen saanut äidinpuoleiselle suvulleni ominaisen kasvatuksen, johon sisältyy kunnon annos sosiaalista asemaa ja ruotsinkielisiä (nasaalilla äänellä lausuttavia) lausahduksia sekä yliolkaista asennetta kaikkea vähänkin poikkeavaa kohtaan. Toista se on isänpuoleisen sukuni kanssa... Mokomatkin torpparit ja mäkitupalaiset!

Eli saamiani kasvatusperiaatteita noudattaen (joita suvussani on uskollisesti jo useiden sukupolvien ajan noudatettu) minun pitäisi suhtautua itseeni äärimmäisen tylysti ja kylmästi. Äärimmäisen vaikea dilemma. Minun pitänee pohtia asiaa perusteellisesti ja ehkä antaa itselleni jonkinlainen mietintö aiheesta.

Tai sitten ei... Mutta se siitä, olen maininnut asian ja nyt voin vaieta sen kuoliaaksi (kuten kaikille ikäville asioille on tapana tehdä). Toivon vain, että koskaan ei kävisi sitä vahinkoa, että minä sattuisin saamaan lapsia. Ja jos lapsia haluan, niin ainahan minä voin sellaisen jostain ryöstää... Tai ostaa...

En ehkä kuitenkaan ole tosissani...

Sääntö ei ole niin kuten se kirjoitetaan, vaan se on kuten se tulkitaan!